keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Eilisestä jotakin

Niin tää päivä kerkisi vaihtumaan torstain puolelle, mutta eihän kukaan kiellä muistelemasta vanhoja eli keskiviikkoa.  Aamulla kun heräsin oli mäet aivan sumun peitossa ja ajattelin josko tulisi kaunis päivä.  Oikeassa olin aurinkoa ja lämpöä on taas riittänyt, että kyllä meidän kelpaa.  Tuukka ja Emppu lähtivät aamulla leikkimään kerhoon, lapsia tosin siellä ei ollut kuin kolme, mutta oli Emppu siellä touhunnut kovasti.  Minä leikin kotiopettajaa kun isommat tekivät kouluhommia ja kun tarvitsivat apua yritin opettaa. Laitoin ruuan valmiiksi kun tulivat kerhosta.  Lähdettiin sitten isompien kanssa ulos ja käveltiin taas tuonne kaupungin rajalle vähän isompaan Spar markettiin.  Ei me juuri paljon sieltä mitään ostettu kun ei viitsi sieltä kantaa, mutta oli kiva kävellä.  Illalla kun lapset nukkumassa laitettiin synttärijuhlia valmiiksi kun Eemil 3 v viimeinen päivä, eli tänään torstaina. Puhallettiin ilmapalloja ja laitettiin Puuha-Pete onnitteluköynnös Happy Birthday nostettiin herkkuja pöytään ja aamulla tehdään jätskistä kakku. Eli kaadetaan mansikkajäätelö paketista lautaselle ja laitetaan kynttilät.  Meil on bileet heti aamusta.  Nyt kuitenkin nukkumaan et jaksetaan aamulla juhlia.

1 kommentti: