perjantai 25. tammikuuta 2013

Aurinkoista

Heräsin kuten aina seitsemän jälkeen.  Poltin taas pesällisen puita ja keittiöön tuli aivan ihana lämmin.  Tosin ei meillä kyllä kylmä ole vaikka ei tulta pitäiskään, mutta saahan poltettua paperiroskat ja pahvipurkit niin tulee vähemmän roskaa.  Jostain kumman syystä meillä ei ole pihalla roskista joten Tuukka vie jäähallin roskikseen sen mitä tulee.  Täällä ei ole pullokierrätystä kuten meillä Suomessa ja juomapulloja tulee kuitenkin aikamoiset  määrät.  Maitoa meillä ei juoda kuin puuron kanssa ja kaakaossa sekä kahvin seassa.  Kun on tottunut rasvattomaan maitoon niin ei  kukaan halua juoda sitä, paitsi Eemil kenellä ei ole ennakkoluuloja tuon rasvan suhteen.  Onhan se kyllä niin paksun ja valkoisen näköistäkin vaikka siinä ei rasvaa ole kuin se 1.5 %  Kaikki maito mitä olen kaupoissa nähnyt on iskukuumennettua ja hyvin säilyvää. Maito on aika kallista kun maksaa sellaisen 1.29 ja joku maito on Lidlissä alle euron ja sitä on kyllä ostettu kanssa aika paljon.  Muroissa ja puurossa en huomaa kotoiseen maitoon eroa.  Bensa 95 on kalliimpaa kuin kotona.  Tänään kun kävelin tuolla Shellin huoltoaseman ohi niin hinta oli 1.89 no meillä on käytössä kovin vähän kuluttava pieni Fiat mitä ei kai ole kuukauteen kertaakaan tankattu ja aina riittää polttoainetta tankissa.  Oispa kotonakin niin, mutta kun meillä auto kuluttaa 10 ltr 100 km.  Tänään on ollut taas aivan upea aurinkoinen päivä.  Toiset kävivät kylpylässä, mutta kun minulla tuota flunssan alkua niin jäin kotiin.  Tosin tein kyllä lenkin tuonne hiukan isompaan Spar kauppaan vähän jotain Cittaria vastaavaan niin sinne meni kyllä kävellessä sellainen 25 min.  Tosin en kyllä kävellyt kovaa kun nautiskelin auringosta ja flunssankin takia. Lapset ovat tehneet koulutehtäviä ja minä olen sitten yrittänyt opettaa.  Huomisiin sillä nyt on kai mentävä nukkumaan kun vuorokausikin kerkisi vaihtumaan lauantaiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti