sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Lunta,lunta,lunta sataa

Kun heräsin oli maa valkoinen, yöllä alkanut sade on jatkunut, mutta on senverran lämmintä ettei maahan ole kertynyt kuin ohut valkoinen kerros.  Tänään ollaan sisällä kun Metellä vähän yskää ja kurkkukipua.  Kävin katsomassa oisko lähikauppa ollut auki näin sunnuntaina vaan ei ollut.  Toisaalta ihan hyvä kun ei sieltä nyt ihan välttämättä mitään ois tarvinutkaan ostaa.  Kotona kuitenkin ruokaa, että hyvin pärjää maanantaille.  Yllättävän lämmintä siellä oli vaikkakin loskaista kun lumi melkein suli maahan tullessa.  Kymmenen päivän Brunicon sääennusteesta katsoin et lämpötila tänään +9 ja saattoi hyvin ollakkin.  Jossain vaiheessa päivällä paistoi aurinkokin ihan hetken aikaa.  Tässä on kotosalla sitten pelailtu ja katseltu lasten kanssa leffoja.  Jälleen kerran paistoin lettuja, mutta tälläkertaa tuli kai paistettua liian paljon kun vieläkin tuossa lautasella pari lettua odottaa syöjää.  Ensiviikoksi sääennustus lupasi melkein joka päivälle lumisadetta, mutta joillekkin päiville lämmintä ihan mukavasti.  No toistaiseksi ennusteet menneet aika kohdalleen joten osaakohan ne täällä vähän paremmin ennustaa kuin kotona.  Jostain kumman syystä ei kaupungilla ole kuullut suomenkieltä  eli ei ole suomalaiset tänne eksyneet. Yhdessä ravintolassa on työntekijä joka ollut täällä 14 vuotta.  Koiria on täällä paljon vaan ei kulkukoiria.  Koirat on melkein kaikki lämpimissä takeissa vaikka ei pakkasasteita juuri ole ollut.  Kaupungista löytyy ainakin yksi eläintarvikeliike mihin en tosin vielä ole mennyt katsomaan mitä siellä on.  Täytyy kuitenkin sinnekkin poiketa ennekuin täältä joskus lähdetään kotiin.  Kultasepänliikkeessä kävin ja ostin kapean Nomineison ranneketjun.  Hinta taisi olla kutakuinkin sama kuin kotona, mutta niitä kapeita vaan ei enää sieltä löydy mistään.  Kuviopaloja oli paljon, mutta kun silmälasit oli kotona en nähnyt mitä ois ollut.  Mukavaa loppuiltaa kaikille sinne kotosuomeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti