maanantai 31. joulukuuta 2012

Uudenvuoden aatto

Hyvinnukutun yön jälkeen heräsin puoli yhdeksältä.  Aamu näytti kovin sumuiselta. Kun toiset heräsivät tunnin myöhempää oli jo aurinkoista ja kaunista.  Aamupala ja sitten pulkan ostoon, että päästiin mäkeen.  Oli valtaisat ruuhkat vaan marketille.  Toiset odottelimme autossa kun Tuukka haki pulkan kaupasta ja sitten lähdettiin mäkeen.  Hiihtokeskus 3 km päässä.  Aurinko paistoi niin lämpimästi kuin vain keväällä voi paistaa.  Hiihtäjiä oli valtavasti ja siksi se pieni tykitetty pulkkamäki oli vähän huono kun ladut meni alla ja sai olla tarkkana kun laskee. Leikkipuisto oli kiva ja mikä parasta ainakin Empun mielestä oli se iso lumitraktori telaketjuineen ja ohjaimineen mitä sai ihailla ihan rauhassa kun oli parkkeerattu siihen leikkikentän viereen.  Mäessä olon jälkeen menimme viereiseen kylpylään uimaan.  Vähän kuin olisi ollut Flamingossa hinta vain oli huomattavasti halvempi, meiltä kaikilta yhteensä 16 eur 1.5 tuntia ja 2 tuntia olisi kai ollut 5 eur enemmän.  Emppu ois viihtynyt kyllä pidempääkin.  Kotona oli onneksi ruoka valmiina ettei tarvinnut muuta kuin lämmitellä.  Käytiin Meten kanssa kaupassa kun Tuukka ja Emppu menivät nukkumaan.  Kaupassa on ihan kivaa ja haasteellista kun maidon osto on niin hankalaa.  Tavallista rasvatonta ei ole missään ja useimmat maidot on iskukuumennetuuja ja 1.5 % no eipähän tule maitoa juotua.  Tänään ei enää maitoa tahtonut löytyä kuin rasvasta otin kaksi 1.5 % , mutta enpä tiedä mitä se on.  Kelpaa kai kuitenkin kahviin ja kaakaon sekaan.  Tai paistan lettuja.  Muutama laskuvarjo on valaistuna laskeutunut alas alpeilta tässä illalla ja kohta meillä on tarkoitus lähteä tuohon keskustaan katsomaan uudenvuoden vastaanottajaisia. Hyvää loppuvuotta ja parempaa tulevaa vuotta 2013.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

sunnuntai

Aivan upea ja aurinkoinen päivä tänään.  Ruokailun jälkeen lähdettiin tutustumaan paikalliseen jäähalliin. Kovin oli erikoinen kun rakennuksesta periaatteessa puuttui pari seinää.  Hallissa oli kylmää.  Halli sijaitsi kohisevan kosken vierellä,jotenkin tuli Imatran kosken kuohut mieleen.  Hallin päässä oli lapsille kiva leikkipuisto tosin sinne ei paistanut aurinko.  Halli on kai tarkoituksella sellaisessa paikassa mihin ei aurinko juuri paista ettei ole liian lämmintä.  Tuukka just sanoi, että kun oli se 14 lämmintä oli jää tosi huonona. Päivällä otin pienet päikkärit niin nyt taas jaksaa iltaan odotella vaikka pelin päättymistä ja huomenna sitten on vapaapäivä ja jos sää kuten tänään niin lähdetään pulkkamäkeen ja sen päätteeksi uimaan. Kaupoissakin täytyy taas huomenna käydä tuota ruokavarastoa lisäämässä. Lapset taitaa olla Emppua lukuunottamatta aika väsyneitä kun nuo leikit tuntuu olevan nyt enemmän riehumista kuin leikkimistä.  Kun saavat olla koneella pelaamassa on hiljaista.  Ei kuitenkaan ole kovin hyvä istua päätteellä useampaa tuntia.  Huomenna lisää taas kuulumisia.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Aurinkoinen lauantai

Aamu valkeni aurinkoisena.  Aamupalan jälkeen lähdettiin kaupungille kiertelemään ja katselemaan paikkoja.  Valkohuippuiset vuoret on upeita kaupungin ulkopuolella.  Käveltiin Brunicon linnalle, mutta loppumatka oli lumista ja tie sinne olisi ilmeisesti mennyt toiselta puolen niin jätettiin matka kesken ja laskeuduttiin takas kävelytielle.  Käytiin kotoisasti Lidlissä taas vähän täydentämässä ruokavarastoa.  Iso sakki niin ruokaa menee paljon.  Onneksi olin eilen paistanut lihapadan valmiiksi niin riitti kun keitti siihen lisäksi perhosmakaronit.  Hyvää oli ja maistui.  Jäi vielä illaksikin, että silloinkaan ei ole ruuan valmistusta.  Tuukalla oli illalla treenit ja sen ajan Emppu melkein nukkui,  Kun Tuukka tuli kävin läheisessä Sparissa ostoksilla piti hakea lamppu vessan tai kylppärin kattoon kun lamppu paloi sieltä.  Kaupungilla oli tosi paljon väkeä kun taitaa olla paras turistikausi.  Kaunista kun puissa jouluvalot ja muuten pimeää.
Lapset käyttää kiitettävän paljon pelaamiseen, mutta kohta alkaa se opiskelukin niin sitten jää vähemmälle.  Huomenna ois peli Milanolaisia vastaan kotona, mutta kun Empulla ei vielä ole rattaita niin on turhan pitkä matka tulla kävellen kotiin jos mentäisi vaikka ensimmäinen erä katsomaan alkushovn lisäksi.  Nyt kuitenkin on lähdettävä nukkumaan kun viimeyönä meni niin myöhään Tuukkaa odotellessa kotiin kun oli ilman avaimia liikkeellä enkä ollut varma heräänkö ovikelloon.  Siinä tämänpäivän pikaiset kuulumiset.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Perjantai kerkisi livahtamaan

Perjantai meni asioilla käydessä tai lähinnä ruokaostoksilla ja traktorin hankinnassa Eemilille.  Nyt on hieno ajopeli millä on kyllä sitten ajeltukkin asuntoa päästä päähän.  Aamu eilen oli kauniin valkoinen kun yöllä oli satanut lunta joskin sitten lämmin aurinkoinen päivä ne lumet sulatteli.  Tuukalla oli lyhyet treenit päivällä ja peli illalla mihin lähtivät jo klo 17.  Täällä on nämä ovien lukkosysteemit hiukan erikoiset kun ovi suljetaan avaimella ja Tuukalla ei ollut kuin yhdet avaimet niin sanoi et jos ottaa ne mukaan joutuu ulkoapäin sulkemaan oven eikä me päästä ulos kuin parvekkeelle jos jotain sattuisi.  Jos jättää avaimet meille et me suljetaan ei pääse sisään jos nukutaan.  Avaimet on nyt täällä, mutta sanoi saavansa hallilta toiset avaimet tänne. Nyt lopetan tämän näin lyhyeen, mutta jos tänään lauantaina ois enemmän aikaa kirjoitella kun ei Tuukalla ole kuin harkat klo 17 ja huomenna sunnuntaina sitten vapaata.

torstai 27. joulukuuta 2012

Brunicossa

Perille päästiin vaikka hiki nousikin pintaan muutaman kerran.

Aamulla kentällä oli kaikki lähdöt sekaisin. Tietojärjestelmä oli tehnyt lakon ja kaikki asiat hoidettiin vanhanaikaisesti käsipelillä.  Onneksi vietiin tavarat illalla kentälle en voi kuvitellakkaan mitä olisi ollut lasten kanssa seistä täpötäydessä hallissa odottamassa lähtöselvitystä.  Koneessa istuttiin liki kaksi tuntia kun jo oli kentällä myöhässä koneeseen pääsy.  No matkaan päästiin ja matka meni hienosti paitsi kun alettiin laskeutumaan niin Emppu päätti et istuu vaan mummin sylissä ja irroitti turvavyöt huusi ja yritti jopa purra.
Meille ilmoitettiin , että seuraava lento Innsbrukiin lähtee 20 min kuluessa ja lähtöselvitys ja portti aivan toisessa päässä rakennusta.  Väsyneet lapset aikas reilusti käsimatkatavaraa ja vähän aikaa.  Onneksi saatiin ystävällinen suomalaispariskunta jotka opastivat ja auttoivat tavaroiden kantamisessa kun minä kannoin Emppua.  Lopulta istuttiin Innsbrukin koneessa ja päästiin matkaan.  Noustessa jo Emppu nukkui ja täytyi herättää kun laskeuduttiin.  Voi sitä iloa kun näki isin ja sai juosta syliin.  Siitä sitten autolla Italiaan.  Liikenne kyllä aika kaaosta keskustassa, mutta kun moottoritie löytyi sujui matka ihan mukavasti.  Illalla Tuukka treeneissä pari tuntia , mutta kun tuli sieltä käytiin tutustumassa joulutoriin ja käytiin pizzalla.  Nyt tavarat paikoillaan ja voidaan aloittaa elämä täällä.  Hyvää yötä kaikille tällä kertaa


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Päivä ennen matkaa

Kyllä on kiirettä riittänyt tälle päivälle.  Ensin tuli nukuttua pitkään liki puoli yhdeksään. Koirien kanssa lenkille ja sen jälkeen aamupala.  Tavaroiden kasailua ja järjestelyjä.  Marin kanssa käytiin hakemassa lapset Lahdesta ja vietiin matkalaukut lentokentälle ja saatiin kaikki kuntoon huomista aamua varten ettei tarvi sitten jonotella.  Eemil ja Rasse kävivät kylvyssä ja Meten kanssa käytiin saunassa.  Seuraavan kerran pääseekin saunaan sitten luultavasti pääsiäisen jälkeen.  Carita ja Sini kävivät vielä tuomassa matkaevääksi meille karkkia jos vaikka väsymys ja makeanhimo iskee matkalla. Nyt en enempää tälläkertaa, mutta Brunicosta sitten kirjoittelenlisää.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Jouluaamu

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsin hiukan yli seitsemän.  Ikkunasta kun katsoo ulos on kuin postikortti olisi levittäytynyt ikkunaruudun taakse. Ei voi luonto olla kauniimpi kuin mitä nyt on.  Vaatteet päälle ja ulos koirien kanssa.  Lumi on aivan ihmeellistä tänäaamuna, niin ihanan pehmeää ja kevyttä, mutta sitä on todella paljon.  Lenkin päätteeksi puhdistettiin vielä auton ympäriltä lumet.  Kovin oli hiljaista,  vain naapuri oli viemässä metsänreunaan laittamalleen lintulaudalle ruokalisäystä ja toinen naapuri oli spurttaamassa tuossa kadulla missä normaalisti bussit liikennöi. Jouluiset herkut pitää jollakin konstin sulattaa.  Nyt on koirat saaneet aamupalan ja itsekkin olen kerinnyt rauhassa ja hiljaisuudessa juomaan aamukahvin kera jouluisten herkkujen. Pikkuisen olen yrittänyt katsoa matkaan tulevaa vaatepuolta kun torstaina on lähtöpäivä Italian Brunicoon.  Siellä suht lämmintä ja täällä kylmää niin ei oikein tiedä kuinka pakata.  Onneksi siellä on kauppoja mistä voi suorittaa sitten hankintoja jos jotain puuttuu eikä kukaan voi pakata 3 kuukauden tarpeita yhteen matkalaukkuun. Käytiin päiväkahvilla Caritan luona ja maistamassa vähän millaista kinkkua siellä oli ja hyvin tuo maistuikin ja hyväksi todettiin.  Maija oli kutsunut syömään, mutta kun aamulla auton perään luotu lumi oli edelleen kasana siinä kun traktori ei ole käynyt niin ei jakseta lähteä luomaan sitä ja kävellen ei tuossa pyryssä jaksa myöskään mennä.  Onneksi tuo ruokailu kävi kotonakin suht vaivattomasti kun ei tarvinnut muuta kuin lämmitellä eilisiä.  Onneksi joulu ei kestä montaa päivää sillä tää ylensyönti ei ole ollenkaan hyväksi.  Carita lainasi minulle matkalaukun ja nyt sitten voi alkaa pakkaamaan tavaroita sillä huomenna ajetaan Lahteen lapset hakemaan ja illalla laukut kentälle.  Toivottavasti tämä pyry menee jo ohitse ennen torstaita ettei sen takia koneet viivästele.  Pikkuisen on jo perhosia vatsassa, mutta eiköhän me perille selvitä.
Nyt on sitten pakattu matkatavaroita ja kyllähän se laukku tuli ihan täyteen.  Kuinka paljon sitten tuli ylipainoa sitä en tiedä, mutta ei voi mitään siitä on kai sitten maksettava. 3-3,5 kk on kuitenkin aika pitkä aika olla matkalla. Kävinpä vielä katsastamassa tuon parkkipaikan tilanteen ja kai meidän auramiehet on päättäneet et annetaan nyt sataa ja aurataan sitten kun sade loppuu.  Sääennuste näytti lupaavan torstaille lämmintä ja mahdollisesti vesisadetta sekä lumipeitteen tiivistymistä kunnolla.  Onhan aika jännää, että Hki Vantaalla on kai lunta tällähetkellä eniten. Nyt nautin koti-illasta ja odottelen Caritaa glögille tai kahville kuinka vain haluaa.  Huomenna sitten lisää kuulumisia kun matkakuume jo ylimillään.



maanantai 24. joulukuuta 2012

Jouluaatto 2012

Heräsin aamulla kahdeksan maissa ja kiireesti koirien kanssa aamulenkille.
Alaeteisessä tajusin et siellähän on tullut lunta ja paljon.
Olin ottamassa harjaa ajatuksena laasta portaat, mutta Venla oli vikkelä ja karkasi pihalle joten
ensin lenkille.

Lenkin jälkeen koirat sisälle ja takas pihalle.  Siivosin rapunedustan ja sitten parkkikselle.
Ajattelin, että jos aura sattuu tulemaan niin säästän voimia ja luon auton perään lumikasan
niin aura kuljettaa ne siitä sitten pois.

No nyt illalla voin todeta ettei juuri ollut apua kun aura on tainnut olla tänään vapaalla, mutta ehkä
huomenna jos menen  aikaisin voi onnistuakkin.

Aamupäivällä oli vielä pyykinpesua ja muutakin siivousta.  Sauna oli yhden jälkeen ja siitä voi
sitten todeta joulun alkaneeksi.  Tänävuonna kun ollaan Marin kanssa kahden ei niin suuria joulu-
valmisteluita ollutkaan kuin aikaisempina vuosina.  Saunan jälkeen sitten olikin ruokailun aika
ja kuten aina ennenkin liikaa tuli taas kerran syötyä.  Kumma ettei sitä koskaan opi syömään niin, että olo olisi hyvä eikä ahdistava.  No joulu on vain kerran vuodessa ja silloin pitää ja saa syödä yölläkin.

Joskus kyllä mietin, että kuinkahan kylmä meillä lapsuudenkodissa mahtoi olla kun ruoka oli yönyli pöydässä enkä ainakaan muista sen koskaan pilaantuneen.

Joulupukki oli laittanut lahjat kuusen alle ja ne olikin mieluisia.

Katseltiin leffaa, mutta pakko oli puolessavälissä lähteä päikkäreille.kun kylläisenä tahtoi väkisin nukahtaa
ja hyvin meni tunti nukkuessa ja kai olisi enemmänkin mennyt ellei olisi laitettu herätystä.

Illalla tuli Carita ja Sinikin vielä kakun ja lahjojen kanssa käymään.  Kahvi ei enää maistunut joten juotiin
vain glögiä ja syötiin pipareita sekä Caritan tekemää ihanaa kakkua.

Lunta on satanut koko päivän ja ikkunalaudalla on lunta sellainen 15-20 cm ja varmaan laudan leveydeltä, että alas rapun edustalle ei näe jos ei nouse jakkaralle.

Maisema ei voi olla kauniimpi ja jouluisampi kuin mitä nyt on.

Toivotan kaikille hyvää ja rauhallista joulua.