keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Vielä kerran Brunicosta

Nyt voi todeta, että aika Brunicossa on vähissä.  Perjantaina aamulla 5.30 tulee auto hakemaan ja vie meidät Insbrukkiin, mistä Viennan kautta lennämme kotiin ja Vantaalla pitäisi olla 14.40 Pitkäperjantaihan on aina pitkä päivä joten siinä on sitten iltaa kummasti vielä jäljellä ja kotona pääsee illalla saunomaankin.  Eipä ole täällä tullutkaan saunottua.  Tänään käytiin viimeistä kertaa kylpylässä uimassa ja nauttimassa ulkoaltaassa olosta kun aurinko paistoi ja alppien rinteet hohti valkoisina. Kotiintulessa poikettiin kaikki kiinalaisessa syömässä ja kyllä maistui hyvälle.  Yleensä Tuukka on hakenut sieltä ruuat kotiin, mutta paikka oli todella viihtyisä.  Valtavan iso ja kauniisti sisustettu eli sen mitä minä olen Helsingin kiinalaisissa käynyt ei yhtään samanvertaista ole ollut kuin tämä. Aamulla käytiin Meten kanssa ostamassa matkalaukku, että saisi kaikki tavarat kotiin mitä täällä on ja silti näyttää huonolta.  Ei kai auta muu kuin maksaa lisähintaa laukuista ja ottaa yksi ylimääräinen. Tänään kun käveltiin tuolla kaupungilla niin huomasin kuinka kukkaistutukset oli laitettu aukioille ja muutenkin pensaiden aluset haravoitu.  Kesää kai täällä aletaan odottelemaan vaikka alkuviikosta kyllä on satanut räntää eli meille on annettu vähän sään muodossa avustusta kotimaahan tuloon.  Pakkasta ei kuitenkaan täällä ole ollut.  Viimeviikolla näytti mittari +14  Kirjoittamisessa on ollut taukoa kun meillä ei ollut reiluun viikkoon nettiyhteyttä nyt toimii tikun kanssa hitaasti jotenkuten, mutta kyllä tämän lopun tälläkin tulee toimeen.  Seuraavan kerran sitten kotimaassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti